21.1.2018

Vegaaniset laskiaispullat suklaavaahdolla

Laskiainen lähestyy kovaa vauhtia. 

Perinteisiin laskiaispulliin saa vaihtelua suklaavaahdolla. 

Täytteeksi sopii hillon ja mantelimassan lisäksi 
esimerkiksi suklaa- tai maapähkinälevite. 

Pullataikina


2,5 dl kädenlämpöistä kasvimaitoa
Puolikas tuorehiivapala tai 1 pss kuivahiivaa
2 dl maustamatonta soija- tai kaurajogurttia
3 rkl siirappia 
2 tl kardemummaa
½ tl suolaa 
8 dl vehnäjauhoja
75g sulaa leivontamargariinia

Sekoita tuorehiiva kasvimaidon sekaan tai 

kuivahiiva vehnäjauhoihin.
Mittaa ainekset isoon kulhoon lisäten jauhoja vähän kerrallaan.
Lisää leivontamargariini vasta loppuvaiheessa.

Vaivaa huolellisesti 5-10 minuuttia.

Anna kohota liinan alla puolin tuntia.

Pyörittele taikinasta pullia ja 

anna kohota vielä 15-30 minuuttia.

Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.


Suklaavaahto


2 prk kasvipohjaista vispiä

2 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
½ dl cocoajauhetta

Vaahdota vispi ja lisää loput ainekset, sekoita.


Leikkaa jäähtyneistä pullista hatut, 

koverra sisusta ja täytä mantelimassalla, 
hillolla tai suklaalevitteellä.

Pursota päälle suklaavaahtoa, 

laita hattu päälle ja 
koristele tomusokerilla ja suklaaraidoilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti