5.1.2016

Quiche

Voiko siitä päätellä onnistuneensa, 
kun jo ennen ensimmäistä suupalaa on reseptiä odottavia jonoksi asti?

Quiche leivotaan yleensä taikinakuoreen ja valellaan kananmunilla ja kermalla, 
mutta tässä tapauksessa kuohkeuden toi pehmeä tofu ja kaurakerma.
Pohjana toimi rapeaksi paistetut tortillaletut. 

Täytteitä voi valita mielensä mukaan, mutta tällä reseptillä ei voi epäonnistua.

2-4 tortillaa


Paprika
Punasipuli

Pari kourallista herkkusieniä
Paketti pinaattia


Paketti pehmeää tofua

Vajaa desi kaurakermaa

  • Valkosipulijauhetta
  • Ruususuolaa
  • Mustapippuria



Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Voitele pyöreä vuoka ja asettele tortillat niin, että ne peittävät sekä pohjan että reunat. 

Voit halkaista osan tortilloista kahtia, jotta saat aseteltua ne paremmin vuokaan.

Laita pohja uuniin n. 10-15 minuutiksi ja valmista sillä aikaa täyte.



Kuullota pannulla paprika, punasipuli ja sienet.
Lisää lopuksi pinaatti, ja hauduta vielä pari minuuttia, kunnes pinaatti kutistuu.

Sekoita blenderissä tofu, kerma, valkosipulijauhe, suola ja pippuri tasaiseksi massaksi.



Sekoita vihannekset ja tofuseos keskenään ja kaada tortillakuoren päälle.

Paista n. 30-40 minuuttia tai kunnes täyte näyttää jähmettyneen riittävästi.

Anna jäähtyä tovi ja nauti!



Mitkä on sinun takuuvarmat piirakkatäytteet? 
Entä millaisia reseptejä toivoisit näkeväsi jatkossa? 
Kaikkia toiveita kuunnellaan ja vinkkejä otetaan vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti