24.11.2015

Soija-kaalikääryleet

Muistan yhä, kuinka ollessani pieni otimme isäni kanssa kilpailun siitä, kumpi syö nopeammin lautasellisen kaalilaatikkoa. Voitin. Voi olla, että sain hieman etumatkaa, eikä isäni ollut ihan yhtä kilpailuhenkinen kuin minä, mutta ainakin kyseinen tilanne on jäänyt mieleeni ikiajoiksi.

Kyseinen tapahtuma palasi mieleeni vastikään ja 
sain siitä idean valmistaa kaalikääryleitä. 

Kaalikääryleet (12 kpl)

1 kg kaalia
2 dl soijarouhetta + 4 dl vettä
2 dl keitettyä riisiä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa & mustapippuria
2 rkl siirappia

Pinnalle:

Siirappia

1 dl vettä

Poista kaalista uloimmat lehdet ja leikkaa kanta. 
Keitä kokonaista kaalia, kunnes lehdet pehmenevät. 
Turvota soijarouhe kiehuvassa vedessä. 



Ota 12 kaalinlehteä sivuun ja hienonna loput. 



Paista pannulla/kattilassa pilkotut sipulit, soijarouhe, riisi ja hienonnettu kaali. Mausta. 
Jaa täyte kaalinlehdille ja kääri rulliksi. 


Laita rullat uunivuokaan ja valuta päälle siirappia ja vettä. 
Kypsennä 175 asteessa reilu tunti, kunnes kaalit ovat ruskistuneet pinnalta.

18.11.2015

Chocolate-peanut pancakes

Herkulliset aamiaiset ovat yksi viikon kohokohdista.

Viikonloppuna hemmottelin jälleen kumppaniani (ja ehkä vähän myös itseäni) 
tuhdin suklaisella annoksella amerikkalaisia pannukakkuja.

2 dl jauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl leivinjauhetta
1,5 rkl ruokosokeria
0,5 tl suolaa
3,5 dl kasvimaitoa
1 rkl öljyä

½ dl suolapähkinöitä
½ dl suklaata

Kookosöljyä paistamiseen
Vaahterasiirappia päälle

Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe, sokeri ja suola kulhossa. 
Lisää kasvismaito ja öljy, sekoita kunnolla.


Murskaa suklaa ja suolapähkinät ja lisää puolet taikinan joukkoon.


Lämmitä pieni paistinpannu (tai lettupannu) keskilämmöllä, 
lisää pieni määrä kookosöljyä ja kauhallisen verran taikinaa. 
Paista 1-2 minuuttia kummaltakin puolelta. 


Koristele suklaa-pähkinämurskalla, vaahterasiirapilla ja kookoskermavaahdolla.

17.11.2015

Nopea inkivääri-kookoskastike

Maanantaisin uhkaa olla veto niin pois, 
että kokkaaminen tuntuu toissijaiselta ajatukselta.
Mutta koska syödäkseen on saatava, 
kehittelin nopean ja yllättävän hyvän kastikkeen soijapyöryköille.

Tämä sopii taatusti myös tofulle.

Reseptillä valmistuu yhden hengen reilu annos, 
joten tuplaa tai triplaa, jos syöjiä on useampi.

10 soijapyörykkää
1 sipuli

1 dl kookoskermaa
½ tl inkivääriä
1 tl agavesiirappia
1 tl soijakastiketta
1 tl limemehua
1 tl dijonsinappia
½ tl chiliä
½ tl valkosipulijauhetta (tai 1 kynsi tuoretta)

Keitä soijat mustapippurilla ja soijakastikkeella maustetussa vedessä. 
Itse käytin Soya+ (Finnsoy) soijapyöryköitä.
Jos haluat oikoa, voit käyttää esimerkiksi pakastesoijapyöryköitä, 
jolloin keittäminen luonnollisesti jätetään väliin.

Sekoita kulhossa kastikkeen ainekset.

Paista pannulla sipulia ja soijapyöryköitä, kunnes saavat vähän väriä.
Lisää kastike, sekoita ja anna hautua pari minuuttia.


Lisäsin vielä hieman vegaanista juustoraastetta antamaan lisämakua.
Niin helppoa, niin nopeaa, niin hyvää.


12.11.2015

Vegaaninen suklaakakku

Suklaakakku on herkku, joka ei esittelyjä kaipaa. 
Tämän vegaanisen version maisteluraatiin kuului seitsemän henkilöä ja 
tuomio oli selkeän yksimielinen: 
Ihan älyttömän hyvää! Kehuja sateli joka suunnasta - 
tätä pitää siis tehdä vielä uudemman kerran.




Kakkupohja:
3 ½ dl kasvimaitoa
2 tl sitruunamehua
3 dl omenasosetta
1 dl vahvaa kahvia
1 ½ dl kookosöljyä
2 tl vaniljaa
5 dl jauhoja
3 dl ruokosokeria
2 ½ dl kaakaojauhetta (Cacao)
2 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Kuorrute:
2 ½ dl pehmeää vegaanista voita
6 dl tomusokeria
1 ½ dl kaakaojauhetta (Cacao)
½ dl suklaamuruja/sulatettua suklaata
2 tl vaniljaa
½ dl kasvimaitoa

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. 
Voitele kaksi irtopohjavuokaa ja ripottele pinnalle kaakaojauhetta. 


Sekoita monitoimikoneessa 
kasvismaito, sitruunamehu, kookosöljy, kahvi, vanilja ja omenasose. 

Yhdistä jauhot, sokeri, kaakaojauho, ruokasooda, leivinjauhe ja suola. 
Lisää nesteen joukkoon sekoittaen samalla.

Jaa taikina kahteen vuokaan ja paista noin puoli tuntia. 
Voit kokeilla kypsyyttä hammastikulla kakun keskeltä. 
Kun hammastikkuun ei jää enää taikinaa, ovat kakkupohjat kypsät. 

Laitoin molemmat yhtä aikaa uuniin, 
jolloin alemmalla tasolla paistuneen kakun kypsyminen kesti hieman kauemmin.



Valmista kuorrute sekoittamalla kaikki ainekset yhteen, kunnes massa on kuohkeaa.
Kun kakkupohjat ovat jäähtyneet, lisää reippaasti kuorrutetta kakkupohjien väliin ja päälle.


Moni kakku päältä kaunis. 
Tähän yksilöön tuli halkeama, mutta se ei haittaa: 
kukaan tai mikään kun ei voi olla täydellinen, ei edes suklaakakku.


Turkinpippureita ja hedelmäkarkkeja koristeina.

9.11.2015

Chili-soijanugetit riisipedillä

Säät ovat olleet epätavallisen lämpimät ottaen huomioon, 
että ollaan jo pitkälti marraskuun puolella.
Lauantain sadesäähän chilin lämmittävä voima sopi kuitenkin varsin hyvin.

100g soijapaloja

Marinadi
1 rkl inkivääriä
1 rkl murskattua valkosipulia
1 rkl chiliä
3 rkl maissitärkkelystä

Sipuli
Paprika
2 vihreää chiliä
1 rkl inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
1 rkl chilitahnaa (esim. Red chili paste)
1 rkl soijakastiketta
Suolaa, mustapippuria

Keitä soijapalat pakkauksen ohjeen mukaan. 
Valuta ja purista ylimääräinen neste pois.



Pyörittele soijapalat marinadissa. 



Paista soijapaloja, kunnes ovat saaneet hieman väriä. 

Lisää pilkotut sipuli ja paprika, sekä muut ainekset, jonka jälkeen hauduta pari minuuttia.
Lisää suola ja mustapippuri ja paistele 5-10 minuuttia.




Vegaaninen parmesan kruunasi (tämänkin) annoksen.

Jos soija tuntuu jäävän liian sitkeäksi, kannattaa pidentää keittoaikaa.
Näitä paloja keittelin reilut puoli tuntia.

3.11.2015

Vegaaninen marja-juustokakku

Kun käytin vielä maitotuotteita, oli juustokakku ehdottomasti lempijälkiruokani.
Saatoin kiskoa itsekseni koko kakun kahdessa päivässä, vähintään kerran kuussa.

Onneksi juustokakun voi valmistaa myös vegaanisena ja se on jopa parempaa niin.

Pohja

Reilu puoli pakettia digestive-keksejä
1dl maidotonta juoksevaa margariinia


Täyte

5 dl soijajogurttia (maustamaton tai vanilja)

2 prk  vegaanista tuorejuustoa (påMackan)

2 rkl perunajauhoja

2 tl vaniljasokeria 
½-1 dl ruokosokeria
2 rkl sitruunamehua

2 dl marjoja valinnan mukaan


Valuta soijajogurttia pari tuntia.
Itse laitan siivilän päälle talouspaperin, johon kumoan jogurtin. 
Alle kulho, johon ylimääräinen neste valuu. 

Näin jogurtti ei ole niin juoksevaa ja kakku hyytyy paremmin.  

Sekoita murskatut keksit ja margariini ja painele irtovuoan pohjalle.
Laita pohja muutamaksi minuutiksi uuniin ennen täytteen valmistumista.

Kun jogurtti on valunut, sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään tasaiseksi. 
Sekoita joukkoon myös marjat.

Kaada täyte vuokaan ja asettele halutessasi pinnalle vielä lisää marjoja tai hedelmiä. 
Ostin heräteostoksena persimonin, josta tein keskelle koristeen.



Paista kakkua 200 asteessa n. 15 minuuttia. 
Laske lämpötila 150 asteeseen ja jatka paistamista toiset 15 minuuttia. 
Jos keskiosa ei ole kunnolla hyytynyt, niin anna paistua vielä viitisen minuuttia.

2.11.2015

Soijapizza ja soijacalzone

Sain blogiyhteistyökumppaniltani Finnsoylta testiin vaaleaa ja tummaa soijarouhetta.
Hyvin maustettu soijarouhe sopii mihin tahansa reseptiin esimerkiksi jauhelihan tilalle. Ensimmäisenä maustoin rouheesta nestesavun avulla savusoijaa, 
joka sopi sekä pizzaan että calzoneihin todella hyvin.

Taikina

Tällä taikinareseptillä tulee yksi pellillinen pizzaa tai neljä calzonea:

1 pussi kuivahiivaa 
1 tl sokeria
2,5dl lämmintä vettä
5 dl (gluteenittomia) jauhoja 
2 rkl oliiviöljyä 
1 tl suolaa 

Sekoita hiiva ja sokeri lämpimään veteen. 
Lisää joukkoon jauhot, suola ja öljy. Anna kohota lämpimässä puoli tuntia.

Savusoija 

Tällä reseptillä riitti täytteiksi pellilliseen pizzaa ja kahteen calzoneen.

2,5 dl soijarouhetta

1 tl mustapippuria
1 rkl paprikaa
1 rkl valkosipulijauhetta
1 tl (ruusu)suolaa
1 tl sokeria
1 tl chiliä
1 tl cajunmaustetta
1 tl basilikaa

3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl nestesavua 


Sekoita mausteet soijarouheeseen.
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää oliiviöljy ja nestemäinen savu.
Sekoita mukaan maustettu soijarouhe ja anna turvota 10 minuuttia.
Kattilaa ei tarvitse pitää enää liedellä, kun soijarouhe turpoaa.


Paketoin soijarouheen tiiviisti folioon ja annoin maustua vielä yön yli,
mutta rouheen voi toki käyttää suoraankin.


Pizzaan tuli täytteiksi soijarouheen lisäksi paprikaa, sipulia ja valkosipulia.


200-asteisessa uunissa noin vartti.



Calzoneiden täytteeksi paistoin soijarouheen pannulla ja 
lisäsin yhden kuutioidun sipulin, sekä 2 dl paseerattua tomaattia.


Jaa taikina neljään osaan, jotka kaulitset ohuiksi. Lisää täytteet ja taita puoliksi. 
Painele reunat kunnolla kiinni.


Päälle öljyä, juustoa sekä mausteyrttejä, ja uuniin 200 asteeseen noin vartiksi.


   

Sain herrasmiehen illallisseuraksi.