25.10.2021

Suppilovahveropiirakka



Vielä eilen löytyi koiralenkin aikana litran verran suppilovahveroita ja 
jotta viikko alkaisi hyvällä ruoalla, 
valmistin niistä suppilovahvero-fetapiirakan!

Helppo ja nopea resepti, 
kelpaa niin arkeen kuin juhlaankin!

Pohja

125g margariinia
3 dl jauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte

1 litra suppilovahveroita
1 punasipuli
1-2 valkosipulin kynttä
öljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
100g Oatly påMackania
1 dl kasvikermaa
100g Violife Greek White fetaa
Juustoraastetta

Nypi margariini jauhojen joukkoon, 
lisää suola ja vesi. 
Anna pohjan kovettua jääkaapissa 
sen aikaa, 
kun valmistat täytteen.


Paista sieniä kuivalla pannulla, 
kunnes neste on haihtunut. 
Lisää öljy, pilkotut sipuli ja valkosipuli ja mausteet. 
Kuullota hetki. 
Lisää påMackan ja kasvikerma. 
Itse käytin Plantin French Herbs kaurakermaa.

Anna vetäytyä hetki.


Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
 Pistele haarukalla pohjaan reikiä ja 
esipaista pohjaa 200 asteessa 
viiden minuutin ajan.

Kaada täyte pohjan päälle, 
lisää pilkottu feta ja juustoraaste.


Paista 200 asteessa uunin alatasolla 
noin 25-30 minuuttia. 

Anna jäähtyä tovi.

14.3.2020

Hasselpähkinä-suklaamuffinit



Tiikerin raidoilla varustetut muffinit ovat suussasulava herkku kahvipöytään.

100g vegaanista tuorejuustoa
100g leivontamargariinia
2 dl fariinisokeria
3 rkl aquafabaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta Hasselpähkinä-suklaalevitettä


Vego, tuo täydellinen levite, 
joka sopii kaikkeen makeaan
 jäätelöstä leivontaan. 
En tuomitse, vaikka lusikoisit pelkiltäänkin.


Vaahdota tuorejuusto, 
leivontamargariini ja fariinisokeri. 


Lisää aquafaba, jauho ja leivinjauhe.
Taikinasta tulee melko kiinteää,
joten parhaan lopputuloksen saat
sekoittamalla taikinan käsin.


Jaa taikina muffinivuokiin ja 
lisää jokaiseen pieni nokare 
pähkinä-suklaalevitettä. 
Sekoita hieman, jotta taikina raidoittuu.

Paista 200 asteessa 15 minuuttia ja 
anna jäähtyä hetki. 
Säilyy ilmatiiviissä rasiassa
muutaman päivän.


4.11.2019

Tempeh curry

Tempeh on soijapavuista 
fermentoimalla tehty ruoka, 
joka kyseisen valmistusprosessin ja 
kokonaisten papujen vuoksi sisältää 
tofua enemmän proteiinia, 
kuitua ja vitamiineja.

Käyttötapa on superhelppo: 
Pilko, paista (mausta) ja syö.


1 pkt tempehiä
1 rkl valkosipulimurskaa
1 rkl Vegevegeä
1/2 prk / 1 pkt pinaattia
1 prk (400ml) kookosmaitoa
1 rkl currya
1 tl suolaa

Riisinuudelia

Ohuita papuja


Paista tempehiä ja valkosipulimurskaa Vegevegellä maustetussa öljyssä.
Lisää pinaatti ja jatka paistamista muutaman minuutin ajan.
Kaada sekaan kookosmaito, mausta ja
kääntele sekaan n. 200g 
keitettyä riisinuudelia.

6.10.2019

Vegaaniset cannellonit


"Täydellistä syksyn lohturuokaa",
ajattelin tyytyväisenä,
kun kauhoin pelkkää täytettä suuhuni.

Pinnalla oleva paprika-chili fraiche 
tuo juuri sopivasti potkua 
pehmeän pinaattiseen annokseen.

Testaa vaikkapa 
lihattoman lokakuun kunniaksi!

Vuoan pohjalle

500ml tomaattimurskaa
1 valkosipulin kynsi
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

15 kpl canneloneja

Täyte

1 rkl öljyä
1 pieni kuutioitu punasipuli
2 valkosipulin kynttä, murskattuna
1 dl tomasttimurskaa
150 g pakastepinaattia 
TAI 1/2 prk säilykepinaattia
TAI 1 pussi tuoretta pinaattia
1 pkt Yosa kaurapala Herbs tai tofua, murusteltuna
2 rkl oluthiivahiutaleita
2 rkl Plantin paprika-chili fraichea 
(myös kaurafraiche käy, 
mutta lisää tällöin ripaus chiliä)
1/2 dl vuustokuutioita
Suolaa, pippuria, oreganoa





Paista cannellonitäytteen aineksia 
pannulla n. 10 minuuttia. 
Aloita kuullottamalla sipulit.



Kaada tomaattikastike vuoan pohjalle. 
Täytä cannellonit ja 
lado vuokaan tomaattikastikkeen päälle. 
Ripottele pinnalle oreganoa.

Lisää päälle vielä

Loput soijafraichesta
1 dl kasvikermaa taittamaan liikaa tulisuutta
Vegaanista juustoraastetta

Paista 180 asteessa n. 30 minuuttia, 
jonka jälkeen peitä foliolla ja 
paista vielä viitisen minuuttia.



Anna jäähtyä hetki.




7.8.2019

Pinaatti-sienipastavuoka


 Viileiden kesäpäivien kunniaksi pastavuoka, 
jossa herkkusienet ja 
pinaatti sulautuvat yhteen 
pehmeän kukkakaalipyreen kanssa.


500g kukkakaalta

3,5 dl kasvislientä
1 dl kaurakermaa
3 valkosipulin kynttä
1/2 dl oluthiivahiutaleita
Rosmariinia, chiliä, suolaa, mustapippuria

500g pennepastaa


300g herkkusieniä
150g tuoretta pinaattia
200g kirsikkatomaatteja

Keitä pilkottua kukkakaalta 
suolalla maustetussa 
vedessä n. 10 minuutin ajan.


Mittaa kulhoon kasvisliemi, 
mausteet, kaurakerma, 
oluthiivahiutaleet ja murskatut valkosipulin kynnet. 
Lisää kypsennetty kukkakaali ja 
soseuta pyreeksi.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.




Pinaatin suhteen vahva samaistuminen.

Paista pilkottuja herkkusieniä, pinaattia ja
 halkaistuja kirsikkatomaatteja
noin kymmenen minuutin ajan.

Sekoita kaikki vuokaan ja 
paista 200 asteisessa uunissa 
20 minuutin ajan.


Raasta päälle vegaanista parmesania.